Kutsumanimeltään Primus, rekisterinumero VH13-017-0478
Kasvattaja Miia-Maria, omistaja mibula VRL-12882
Kotitalli Vadelmavaara
Syntynyt 30.04.2013 / 22-vuotias (ikääntyy satunnaisesti)
Shetlanninponi, ori, kimo, 100cm
Koulupainotteinen tasolla helppo B / kisaeläkkeellä
♡ SHLA-II ♡
Primus - älkää antako tämän eliittinimen hämätä teitä. Tämä poniori ei todellakaan ole se luokan priimus joka osaa kaiken ja yrittää aina parhaansa kaikessa.
Primus on todella itsepäinen, kovatahtoinen luupää, jonka kanssa asioista saa tapella lähes aina. Pienellä tahtojen taistelulla
orista saa kuitenkin kelpo ponin, joka kunnioittaa ja arvostaa hoitajaansa ja jonka kanssa saattaa olla jopa kiva puuhailla.
Jos olet saanut tämän jääräpään kuulolle ja lopettamaan turhanpäiväisen kapinoinnin, olet jo voiton puolella, jes! Primuksen voi hoitaa joko karsinassa tai käytävällä,
sillä poni osaa kyllä käyttäytyä kummassakin. Se saattaa kuitenkin ison persoonansa mukaan kapinoida esimerkiksi kavioiden
puhdistuksessa, mutta tiukka auktoriteetti ja muutama kirosana saa ihmeitä aikaan. Taluttaessa ori osaa suurimmaksi osaksi käyttäytyä, vaikka
joskus se saattaakin alkaa keikistelemään tammojen mieliksi. Kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa ei ole alkujännityksen jälkeen sen suurempaa ongelmaa - ihme kyllä.
Alkulämmittelyt pitää tehdä todella keskittyneesti ja omistautuneesti, sillä edes pikkuisiin virheisiin ei tämän ponin kanssa ole varaa. Ponin on
oltava koko ajan tukevasti pohkeen ja ohjan välissä, mutta silti todella herkällä tuntumalla. Alkutunnin lemppareihin kuuuluu ponin mielestä jumittaminen ja etanamainen,
tahmea eteneminen. Kun Primus alkaa rentoua ja näyttää yhteistyön merkkejä, voi otetta hieman höllätä ja itsekin vihdoin hengähtää. Poni on energinen ja
eteenpäinpyrkivä kaveri, joka toimii lämmittelyjen jälkeen täysin omalla moottorillaan. Primus ottaa vastaan herkimmätkin avut ja osaa toimia niiden mukaisesti.
i. Phoenix v. Moons shet, vkkkrjv, 101cm VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, SHLA-I |
ii. Pow Wow Twitch Ch, Diplom, KRJ-I, SHLA-I, YLA2, KTK-II |
iii. Lawnbreaker |
iie. Emelie SWE | ||
ie. Micha v. Moons YLA1, SHLA-I, KTK-III |
iei. Insomnia SWE KTK-II, Vir Mva Ch, YLA1 | |
iee. Kungsväll Menuett YLA1, SHLA-I, KTK-II, Vir Mva Ch, Klass I, ERJ-III | ||
e. Huvin Lou Lilou shet, m, 101cm KTK-III |
ei. Huvin Constantino VIR MVA Ch |
eii. Velvet Requiren VIR MVA Ch |
eie. Amber Claudine VVJ-I |
||
ee. Odette Odile Dei | eei. Lycos Merlin VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2 | |
eee. Wards Simbelmynë VIR MVA Ch, YLA2 |
tamma Xeraphin v. Moons | s. 28.11.2014 | e. Xaviera LAC | om. VRL-13831 | |
tamma Sixx Spectrum | s. 28.08.2014 | e. Sixx Janette MET | om. Hukkapuro |
KOULURATSASTUS (KRJ: 49) | |
03.02.2023 Tupela helppo B: 1/13 11.02.2015 Yoran helppo B: 2/21 13.02.2015 Yoran helppo B: 3/21 24.11.2014 Kleppur helppo B: 02/40 22.11.2014 Untuvapilvi helppo B: 03/30 24.11.2014 Kleppur helppo B: 02/40 22.11.2014 Untuvapilvi helppo B: 03/30 12.09.2014 Reiter helppo B: 3/30 15.09.2014 Amarante helppo B: 5/50 10.09.2014 Dainty helppo B: 3/30 09.09.2014 Dainty helppo B: 4/30 08.09.2014 Amarante helppo B: 2/50 08.09.2014 Dainty helppo B: 5/30 13.09.2014 Shadiya helppo B: 5/40 09.08.2014 Ponipallero helppo B: 2/30 05.08.2014 Ponipallero helppo C: 5/30 05.08.2014 Malibu helppo B: 5/30 04.08.2014 Ponipallero helppo C: 1/30 01.08.2014 Malibu helppo B: 3/30 31.07.2014 Malibu helppo B: 4/30 06.08.2014 vrt Wuki helppo B: 10/100 29.08.2014 Fiktio helppo B: 2/4 27.08.2014 Fiktio helppo B: 3/40 25.08.2014 Fiktio helppo B: 6/40 24.04.2014 Parodia helppo B: 5/40 |
23.04.2014 Parodia helppo B: 1/40 22.04.2014 Parodia helppo B: 4/40 23.04.2014 Mewian helppo B: 3/50 22.04.2014 Parodia helppo B: 6/40 21.04.2014 Mewian helppo B: 1/50 20.04.2014 Parodia helppo B: 1/40 20.04.2014 Parodia helppo B: 2/40 19.04.2014 Parodia helppo B: 4/40 18.04.2014 Parodia helppo B: 3/40 17.04.2014 Mewian helppo B: 4/50 16.04.2014 Mewian helppo B: 7/50 21.09.2013 Najya helppo B:3/46 19.09.2013 Najya helppo B: 2/46 13.09.2013 Huvitus helppo C: 5/40 11.09.2012 Silence helppo B: 2/47 29.08.2013 Taikakuu helppo B: 1/40 25.08.2013 Minnantila helppo B: 2/36 09.12.2013 Sävelsalo helppo B: 03/40 04.12.2013 Sävelsalo helppo B: 06/40 03.12.2013 Sävelsalo helppo B: 05/40 10.12.2013 Sävelsalo helppo B: 03/30 14.12.2013 Sävelsalo helppo B: 05/40 06.12.2013 Bellgrove helppo B: 5/30 07.12.2013 Bellgrove helppo B: 1/30 |
VALJAKKOAJO (VVJ: 2) | |
22.02.2015 Fiktio noviisi: 6/40 12.09.2014 Reiter vaativa yhd.: 3/30 |
Kouluratsastusta 28.09.2014 -kirjoittajana mibula
Olin käynyt kävelyttämässä ponin maastopoluilla, joissa se oli saanut enstistä enemmän virtaa. Kentälle saapuessamme ori alkoi kuitenkin tuttuun tapaansa laittaa
vastaan ja käyttäytymään kuin pahainen kakara. Sitä sai patistaa oikein olaa takaa eteenpäin eikä raippaakaan taidettu säästellä. Taistelun jälkeen Primus
otti kuitenkin kouluratsu-vaihteen päälle ja alkoi toimimaan kunnolla! Täydellistä. Se jaksoi kuunnella jokaista apua ja yritti parhaansa mukaan toteuttaa pyyntöjäni.
Ravi oli eteenpäinpyrkivää ja poni toimi hienosti täysin omalla moottorillaan.
Laukka nousi energisesti ja Primus lähtikin viilettämään pitkää sivua kuin tykin suusta! Pidättämisessä oli melkoinen työ, mutta pian poni kuitenkin palasi takaisin maan pinnalle. Onneksi! Laukkatyöskentely jatkui pääty-ympyröillä ja välillä myös pitkällä sivulla temmonvaihteluiden ja siirtymisien parissa. Poni ttuntui hyvältä allani ja se alkoikin hakea oikeaa muotoa pikkuhiljaa. Muutamien kiemuroiden ja taivutuksien jälkeen Primus meni kivasti peräänannossa ja päätinkin ravailla vielä loppuun rennot ravit melkeimpä pitkin ohjin.
Kouluvalmennus 18.07.2014 - valmentaja gatinha
Sain pitkästä aikaa tehtäväkseni valmentaa pikkuponia ja olin aivan tohkeissani! Katselin ihastuneena kun kentälle sipsutteli määrätitoisen oloinen Primus
ratsastajansa kanssa. Jo heti ensimmäisistä minuuteista lähtien oli selvää, ettei ori suostunut yhteistyöhön ilman pientä taistelua, ja ratsastaja saikin
patistaa kimoa eteen oikein olan takaa. Kun kaksikon menossa oli mielestäni tarpeeksi puhtia ohjeistin tekemään kentän lyhyillä sivuilla siirtymisiä harjoitusravista
keskiraviin. Ensimmäinen yritys meni totaalisesti harakoille, sillä Primus nostikin reippaan laukan ja eteni hurjaa vauhtia hyvän tovin ennen kuin ratsastaja sai
ponin takaisin aisoihin. Neuvoin pitämään avut maltillisempina ja yrittämään uudestaan seuraavasta kulmasta ja tällä kertaa ori keskittyi kuuntelemaan ratsastajaansa
huomattavasti paremmin ja ravasi hyvin venyen. Kun kaksi seuraavakin toistoa menivät oikein mallikkaasti annoin ratsukolle luvan kävellä hetken ja vaihtaa samalla
suuntaa.
Hengähdystauon jälkeen olikin sitten vihdoin laukkatyöskentelyn vuoro. Kaksikon tulisi suorittaa kiemuraura vastalaukassa pitäen kuitenkin vauhdin tasaisena.
Saatuaan luvan laukata ampaisi kimo jälleen hurjaan spurttiin ja pyysin ratsastajaa laukkaamaan muutaman kierroksen uralla, jotta turhat energiat saataisiin
purettua. Pian Primus olikin riekkunut tarpeeksi ja pääsimme aloittamaan varsinaisen tehtävän. Nyt, kun poni oli saanut päästää ylimääräiset höyryt ulos, eteni
se kauniin harmonisessa ja pyöreässä laukassa kiemuralla. Kun tehtävää oli hiottu vielä muutaman toiston verran tähän suuntaan käskin tulemaan saman kiemurauran
toisesta suunnasta. Tämä muutos ei Primuksen hienoa työskentelyä hetkauttanut suuntaan eikä toiseen, vaan kimo suoritti tasaisen hienosti tien myös uudesta
suunnasta. Loppuun halusin vielä nähdä orin peruutusta, joten pyysin ratsukkoa ottamaan seis ja peruuttamaan pienen pätkän. Aluksi poni oli hieman hämillään,
mutta hetken aprikoituaan peruutti kuuliaisesti. Toisella yrittämällä Primus vastasi apuihin ripeämmin ja siirtyi muutaman askeleen taaksepäin oitis avut
saatuaan. Tähän oli mielestäni hyvä lopetella tältä erää ja neuvoin antamaan orille pitkät ohjat.
Kouluvalmennus 18.08.2013 - valmentajana Florencia vrl-12354
Kävelin kohti ratsastukenttää, jossa minua olikin vastassa ehkä maailman suloisin shetlanninponiori Primus ja hänen ratsastajansa mibula. Jutustelimme
pienen hetken ja mibula kertoi jo kävelyttäneensä Primuksen, joten pääsimme aloittelemaan työskentelemistä jo heti alkuunsa.
Pyysin ratsukkoa kävelemään uralla tehden muutaman askeleen loivia pohkeenväistöjä, väistäen takaosaa sisällepäin. Alkuun Primus ei meinannut rentoutua,
mutta kun muistutin mibulaa pitämään käden tasaisena ja antamaan täsmälliset avut, ori rauhoittui ja väistöt alkoivat luistamaan mainiosti.
Jatkoimme työskentelyä ravissa, jossa pyysin mibulaa istumaan alas harjoitusraviin ja pitämään tuntuman tasaisena, jotta Primus rentoutuisi ja
hakeutuisi helpommin kuuliaisemmaksi. Mibula sai orinsa ratsastettua hyvin alleen, Primus käytti loistavasti takajalkojaan ja selkäänsä nyt. Jatkoimme
pohkeenväistö tehtävää, mutta lisäsimme voltit jokaiseen kulmaan. Yhteistyö alkoi näyttää saumattomalta ja väistöt lähtivät sujumaan todella upeasti.
Kehuin ratsukkoa todella paljon ja pyysin siirtämään Primuksen hetkeksi käyntiin. Kävelyn jälkeen annoin luvan nostaa laukkaa, jossa Primus rentoutui
hieman hitaammin. Mibulaa neuvoin istumaan syvälle satulaan, ratsastamaan istunnalla laukkaa energiseksi, pitämään ponin sisäpohkeen ja ulkoohjan keskellä
ja pikkuhiljaa pieni valkoinen ori asettui menemään todella kauniisti. Laukka pyöri nyt hyvin, joten jatkoimme laukka-ravi siirtymisilä. Alkuun siirtymät olivat hieman epätasaisia, joten neuvoin Kizzietä istumaan liikettä vasten, nojaamaan hieman taakse ja pidättämään ponia vatsalihaksillaan pitäen kädet kokoajan nyrkissä tasaisena. Siirtymät alkoivat sujumaan ja lopulta ne onnistuivat täydellisesti !
Pyysin mibulaa ravaamaan Primuksen kanssa hieman kahdeksikolla taivutellen oria hieman liioitellustikin, jotta se taipuisi kunnolla vielä
loppuverryttelyissä. Valmennus sujui todella mallikkaasti, pientä pintahiontaa ja teistä riittää vielä vaikka minne saakka!